sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pitkät pätkät

Taistelin pitkään oikean etusormen kynnessä ollutta halkeamaa vastaan, jottei tarvitsisi lyhentää kynsiä. Reilu viikko sitten se sitten tapahtui, huomaamattomasti ja kivuttomasti. Vaikka olin saanut jo parisen kuukautta valmistautua henkisesti kynsien pätkimiseen entisestään, teki se siitä huolimatta tiukkaa. Onnekseni kynnet eivät ole totaalisen lyhyet. Siihen ei olisi auttanut edes Essencen poistuvilla lakoilla lohtushoppailu.
 
Essence - Be awesome tonight!
Pinpai - valkoinen
BP-L049

Somat pitsireunukset, eiksvaa? ;)

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä

Ystävänpäivä toi inspiraatiota lakkailuun. Kynnet, joita jopa jaksoin suunnitella. Kulutin sunnuntaina useamman tunnin eri sävyjä testatessa, leimauksia miettiessä ja mallia toteuttaessa. Tätä rentouttavaa tapaa viettää sunnuntaita olen kaivannut. 

Olen tyytyväinen sävyjen yhdistelmiin, mutta malttia kaipaan edelleen lakkojen kuivumisen odottamisessa. Testasin myös ensimmäistä kertaa läpinäkyvää leimasinta, (joka todella helpotti tämän lakkauksen tekemistä, melkeenpä jopa mahdollisti sen) mutta sumean läpinäkyvyyden vuoksi mentiin kuitenkin hiukka metsään leimauksia asetellessa. Joka tapauksessa, ystävänpäivä näistä ainakin huokuu.

Hyvää ystävänpäivää lukijoille! 

Flormar - U19
Essence - Hey Mister Sandman
Born Pretty - pinkki
Pinpai - valkoinen
CA-21-leimauslaatta
QA49-leimauslaatta

torstai 2. helmikuuta 2017

Talvinen tuulahdus

Tänä talvena huurteiset koivut ja rapsakat pakkaskelit ovat toimineen inspiraation lähteinä muutamille lakkauksille. Talven sääolot ovat olleet muutoinkin mieltä hellivät. Pidän lumesta ja pakkasesta, niitä onkin piisannut marraskuusta asti enempi vähempi.

Tässä viimeisin kuuraisten koivujen innoittama lakkaus. Aiheeseen sopivaa leimaa en saanut, mutta sepä ei haitannut.

IsaDora - Preciuous Pearls
Essence - Frozen Kiss
Pinpai - valkoinen
BP-73 

 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Täällä taas

Pitkän tauon jälkeen olen täällä taas. Edellinen blogipostaus ulottuu niinkin pitkälle kuin viime vuoden huhtikuulle. 

Vajaan vuoden sisälle on mahtunut tapahtumaa jos toista. Henkisesti on tullut otettua raskaita askeleita, mutta onneksi eteenpäin. Paljon on mahtunut myös hyvää pitkälle taipaleelle; uusia ihmisiä, harrasteisiin syventymistä ja onnea.

Tauon aikana en ole kynsiinkään panostanut täysillä. Kesän ajan lakkasin kynnet koristelematta. Sentään kuitenkin lakkasin. Syksyllä kynnet saivat koristeluja kaksi kertaa. Talven aikaan kiinnostus touhuamaan kynsilakkojen ja -koristelun parissa nosti kuitenkin taas päätään, ja kunnolla. Veronpalautukset, alelaarit, uudet sävyt ja tekniikat.. Mihin sitä kynsilakkanarkkari addiktiostaan pääsisi? (;